Ajoleikkurin käyttöohjekirja
Älä muuta koskaan moottorin
tehdasasetuksia.
Älä täytä polttoainetta moottorin
käydessä tai ollessa lämmin.
Älä täytä polttoainetta sisätiloissa,
vaan ulkona.
Vältä avotulta ja kipinöiden
muodostumista. Tupakointi
kielletty.
Varmista, että muut henkilöt,
etenkin lapset, ja kotieläimet
pysyvät poissa koneen
käyttöalueelta.
Poista leikattavalta nurmikolta
kaikki esineet, jotka voisivat
sinkoutua eri suuntiin terien
osuessa niihin. Näin vältyt vakavilta
loukkaantumisilta ja
esinevahingoilta.
Älä leikkaa nurmikkoa rinteissä,
joiden kaltevuus on yli 20%.
Ruohon leikkaaminen jyrkissä
rinteissä on vaarallista, ajoleikkuri
voi kaatua tai lähteä luisuun. Lähde
ajamaan ja jarruta rinteissä aina
pehmeästi. Kun ajat alamäkeen,
jätä aina vaihde päälle. Leikkaa
jyrkät rinteet aina ylhäältä alas ja
päinvastoin, älä koskaan poikittain.
Leikkaa ruohoa ainoastaan
päivänvalossa tai riittävässä
valaistuksessa.
Konetta ei ole hyväksytty
henkilökuljetukseen. Älä kuljeta
ketään ajoleikkurin päällä.
Ennen kaikkia koneelle tehtäviä
huoltotöitä
Loukkaantumisien välttämiseksi
muista ennen kaikkia koneelle
tehtäviä huoltotöitä
– sammuttaa moottori,
– irrottaa virta-avain,
– kytkeä päälle pysäköintijarru,
– odottaa, kunnes kaikki liikkuvat
osat ovat varmasti pysähtyneet;
moottorin tulee olla jäähtynyt,
– irrottaa sytytystulpan hattu
moottorista, jotta moottori ei
käynnisty vahingossa.
Työskentelyn päätyttyä
Poistu ajoleikkurilta vasta sitten,
kun olet sammuttanut moottorin,
kytkenyt pysäköintijarrun päälle
ja irrottanut virta-avaimen.
Turvalaitteet
Turvalaiteiden tehtävänä on
suojata käyttäjää loukkaantumisilta
ja siksi niiden tulee aina olla
moitteettomassa kunnossa.
Turvalaitteille ei saa tehdä
minkäänlaisia muutoksia eikä
niiden toimintaa saa yrittää estää.
Turvalaitteita ovat:
Ulosheittoaukon suoja/
Ruohonkokooja
Ulosheittoaukon luukku (kuva 4)/
ruohonkokooja suojaa käyttäjää
leikkuulaitteesta ympärille
sinkoutuvien esineiden
aiheuttamilta loukkaantumisilta.
Konetta saa käyttää ainoastaan
ulosheittoaukon suojan/
ruohonkokoojan ollessa
kiinnitettynä.
Turvalaitejärjestelmä
Turvalaitejärjestelmä mahdollistaa
moottorin käynnistämisen vain
silloin, kun
– kuljettaja istuu paikallaan
ajoleikkurin istuimella,
– jarrupoljin on painettu pohjaan
tai pysäköintijarru kytkettynä,
– suunnanvaihtovipu tai ajopoljin
on vapaa-asennossa »N«,
– leikkuulaite on kytketty pois
päältä, ts.: PTO-katkaisin tai
PTO-vipu on asennossa
»0/Pois päältä/Off« (PTO =
Power-Take-Off).
Turvalaitejärjestelmä sammuttaa
moottorin heti, kun kuljettaja
poistuu istuimelta eikä
pysäköintijarrua ole kytketty päälle
eikä leikkuulaitetta pysäytetty.
Taakse keräävissä konemalleissa
turvalaitejärjestelmä estää ruohon
leikkaamisen, jos ulosheittoaukon
suoja/ruohonkokooja ei ole
kiinnitettynä (moottori sammuu tai
leikkuulaite kytkeytyy pois päältä).
Koneissa, joissa ei ole OCR-
toimintoa tai OCR-toiminto on
kytketty pois päältä,
turvalaitejärjestelmä estää
peruuttamisen, kun leikkuulaite
on päällekytkettynä (moottori
sammuu tai leikkuulaite kytkeytyy
pois päältä).
Kytke sen tähden ennen
peruuttamista leikkuulaite pois
päältä mallista riippuen joko PTO-
katkaisimesta tai PTO-vivusta.
Koneessa olevat tarrat
Koneeseen on kiinnitetty erilaisin
tunnuskuvin varustettuja tarroja.
Niiden selitykset:
Huom!
Lue käyttöohjeet
ennen koneen
käyttöönottoa!
Varmista, että muita
henkilöitä ei ole
vaara-alueella!
Varo pyörivää terää
ja muita pyöriviä osia.
Loukkaantumisvaara.
Pidä kädet ja jalat
poissa aukoista
koneen käydessä.
Varo pyörivää terää
ja muita pyöriviä osia.
Loukkaantumisvaara.
Varo ympräille
sinkoutuvaa ruohoa
tai kiinteitä esineitä.
Loukkaantumisvaara.
Työskentely jyrkissä
rinteissä on
vaarallista.
Leikkuria saa käyttää vain,
kun ulosheittoaukon suoja tai
allejättötulppa on asennettu
paikoilleen.
Suomi
115