kaupalliseen, ammattimaiseen tai teollisuuskäyttöön tai
vastaavanlaiseen toimintaan.
Huomio! Käyttäjään kohdistuvan ruumiillisen vaaran
vuoksi bensiinikäyttöistä moottoritrimmeriä ei saa käyttää
seuraaviin töihin: polkujen puhdistamiseen tai hakkurina
puun tai pensaiden oksien silppuamiseen. Lisäksi bensii-
nikäyttöistä moottoritrimmeriä ei saa käyttää maapinnan
epätasaisuuksien, kuten esim. myyränkolojen, tasoittami-
seen. Turvallisuussyistä bensiinikäyttöistä moottoritrim-
meriä ei saa käyttää käyttöaggregaattina minkäänlaisille
muille työkaluille ja työkalusarjoille. Konetta saa käyttää
ainoastaan sen käyttötarkoituksen mukaisesti. Kaikki
muu tämän ylittävä käyttö ei ole määräystenmukaista.
Kaikenlaisista tästä aiheutuvista vahingoista tai louk-
kaantumisista vastaa käyttäjä, ei valmistaja.
Ennen käyttöönottoa
1 Asennus
1. Ohjausvarren asennus (kuva D - E)
Avaa kahvaruuvi (A) kytkinmuhvista (B), vedä nupista
(D), aseta käyttöakseli (C) ja anna sen lukittua paikoil-
leen. Varmista tällöin, että käyttöakselit ohjausvarren
sisällä liukuvat sisäkkäin (kierrä tarvittaessa kevyesti ke-
lapäästä). Vedä nyt kahvaruuvia (A) kuvassa 4b esitetyl-
lä tavalla. Ensimmäisen kokoamisenjälkeen kahvaruuvi
tulee ainoastaan löysätä ja vipua painaa ohjausvarren
purkamista varten.
2. Suojakuvun asennus (kuva F1 - F2)
Aseta suojakupu alemmalle ohjausvarrelle (kuva F1).
Ruuvaa suojakupu tiiviisti ruuvikertaan (kuva F2).
3. Kantohihnan asennus (kuva G)
Kantohihna mahdollistaa ergonomisen ja turvallisen työs-
kentelyn moottoritrimmerillä. Ripusta kantohihna kiinni-
tyssilmukkaan (kuva G/pos. 9).
4. Lisäkahvan asennus (kuva G1 – G3)
Avaa kahvan kiinnitysruuvin siipimutteri (kuva G1/pos. 1).
Irrota mutteri ja kiinnitysruuvi (kuva G1/pos. 3) kahvasta
ja aseta kahva ohjausvarteen (kuva G2). Ruuvaa nyt kah-
va ohjausvarrelle (kuva G3).
Leikkuukorkeuden säätäminen
Ripusta olkahihna oikealle olallesi.
Säädä olkahihnojen pituus niin, että siimaleikkauspää on
yhdensuuntainen maanpinnan kanssa. Määrittele ihan-
teellinen olkahihnan pituus suorittamalla seuraavaksi pari
heilahdusliikettä moottoria käynnistämättä (kuva I).
Huomio! Käytä työskentelyn aikana aina olkahihnaa.
Aseta hihna paikoilleen heti, kun olet käynnistänyt moot-
torin ja moottori käy tyhjäkäynnillä. Sammuta moottori
ennen olkahihnan avaamista.
Tarkasta laite ennen jokaista käyttöönottoa:
• Polttoainejärjestelmän tiiviys.
• Suojalaitteiden ja leikkuulaitteen moitteeton kunto ja
täydellisyys.
• Kaikkien kierreliitosten tiukka paikoillaanolo.
Polttoaine ja öljy
Suositellut polttoaineet
Käytä ainoastaan lyijyttömän bensiinin ja erityisen 2-tahti-
moottoriöljyn seosta. Sekoita polttoaineseos polttoaineen
sekoitustaulukon mukaisesti.
Huomio: Älä käytä polttoainesekoitusta, jota on säilytetty
yli 90 päivän ajan.
Huomio: Älä käytä mitään 2-tahtiöljyä, jonka sekoitus-
suhteeksi suositellaan 100:1. Riittämättömän voitelun
aiheuttamissa moottorivaurioissa valmistajan moottorille
antama takuu raukeaa.
Huomio: Käytä polttoaineen kuljetukseen ja varastointiin
vain siihen tarkoitettuja ja hyväksyttyjä astioita.
Lisää kulloinkin oikea määrä bensiiniä ja 2-tahtiöljyä mu-
kana tulevaan sekoituspulloon (katso painettu asteikko).
Sekoita sen jälkeen astiaa hyvin.
4 Polttoaineen sekoitustaulukko
Sekoitustoimenpide: 40 osaa bensiiniä ja 1 osa öljyä
Bensiini
1 litra
5 litraa
Käyttö
Huomioi melunsuoja-asetuksen lakisääteiset määräyk-
set, jotka saattavat vaihdella paikkakunnittain.
Käynnistäminen kylmällä moottorilla
Täytä säiliö soveltuvalla määrällä bensiini/öljy-seosta.
Katso myös kohta Polttoaine ja öljy.
1. Aseta laite kovalle, tasaiselle pinnalle.
2. Aseta rikastinvipu (kuva A/pos. 10) asentoon „I / I".
3. Paina polttoainepumppua (ryyppyä) (kuva H) 10x.
4. Aseta virtakytkin (kuva A/pos. 6) asentoon „I".
5. Paina kaasuvivun lukitusta (kuva A/pos. 7) ja pidä lait-
teesta hyvin kiinni yhdellä kädellä kaasuvivun ollessa
kokonaan alas painettuna.
6. Vedä toisella kädellä käynnistysnaru (kuva A/pos. 11)
ulos ensimmäiseen vastukseen asti. Vedä nyt käyn-
nistysnarusta nopeasti 8x.
Huomio: Älä päästä käynnistysnarua sinkoutumaan
takaisin. Tämä voi johtaa vaurioihin.
Huomio: leikkuutyökalu aloittaa pyörimisen moottorin
käynnistyessä.
7. Kun moottori on käynnistetty, anna sen lämmitä n.
3 sekunnin ajan ja työnnä sitten rikastinvipu käynti-
asentoon „I I I"
Jos moottori ei käynnisty, toista vaiheet 1-7.
Huomaa: Jos moottori ei käynnisty useammankaan yri-
tyksen jälkeen, lue kohta „Virheiden korjaaminen".
Huomaa: Vedä käynnistysvetonaru aina suoraan ulos.
Jos se vedetään ulos kulmassa, silmukassa syntyy kit-
kaa. Tämä kitka hankaa narua ja naru kuluu nopeammin.
Pidä aina kiinni käynnistyskahvasta, kun naru vetäytyy
takaisin sisään. Älä koskaan päästä narua sinkoamaan
takaisin ulos vedetystä asennosta.
Käynnistäminen lämpimällä moottorilla
(Laite on seissyt alle 15-20 min)
1. Aseta laite kovalle, tasaiselle pinnalle.
2. Kytke virtakytkin asentoon „I".
FI-5
2-tahtiöljy
25 ml
125 ml