Pohjalevyn asennus (kuva C)
1. Pistä pistoke ja johto putkihylsyn läpi.
2. Työnnä putkihylsy täysin valaisinvarren yli.
3. Pistä pistoke ja johto keskimmäisen levyn reiän läpi.
4. Ruuvaa pohjalevy yhteen valaisinrungon alumiinialustan kanssa 3 ruuvin ja aluslevyn avulla.
Asennus ja kiinnitys pohjaan
1. Voidaksesi ruuvata valaisimen haluttuun paikkaan kiinteästi alustaan, varmista, että alusta on
ruuviasennusta varten riittävän kiinteä ja kuormitettavissa.
2. Pohjalevyn alapuolella olevat etäisyysjalat pysyvät myös pysyviksi tarkoitetuissa ruuviliitoksissa
pohjan kanssa asennettuina.
3. Pohjalevyssä on kiinnitystä varten 3 x 7 mm:n poran reiät. Käytä ainoastaan kullekin alustalle
soveltuvaa kiinnitysmateriaalia (ei sisälly toimitukseen) riittävän seisontavarmuuden saavuttamiseksi.
4. Pistä verkkopistoke kotitalouksissa yleisiin 230 V-pistorasiaan.
Asennus pohjaholkin tuote-nro 227 389 avulla (kuva D)
1. Upota pohjaholkki maapohjaan ja täytä soveltuvalla aineksella.
Kiinnitä samalla huomiota siihen, että johdon pääsyt pidetään vapaina.
2. Ohjaa johto ulos holkin läpi alas tai sivuttain.
3. Kiinnitä valaisimen pohjalaatta 3:lla mukana toimitetulla ruuvilla pohjaholkkiin.
4. Pistä verkkopistoke kotitalouksissa yleisiin 230 V-pistorasiaan.
Asennus maa-ankkurin tuote-nro 225 182 avulla (kuva E)
1. Kiinnitä pohjalevy ruuvinauloilla soveltuvaan pohjaan (kiinteä maa tai ruoho).
2. Pohjalevy on suunnattava vaakasuoraan.
3. Asenna valaisimen runko pohjalevy (tuote-nro 221623, 221624) mukaan lukien, 3:lla ruuvilla maa-
ankkuriin.
4. Pistä verkkopistoke kotitalouksissa yleisiin 230 V-pistorasiaan.
HOITO
PUHDISTUS
Pinta voidaan puhdistaa kuivalla liinalla, laimennetulla kodinpuhdistusaineella tai saippualiuoksella.
Vaivattomat ja erinomaiset puhdistustulokset saadaan lisäksi Degardo-erikoispuhdistusaineella (tuo-
tenro 227679), joka on saatavana käytännöllisessä suihkupullossa. Tämä puhdistusaine sopii erityisesti
Degardo-tuotteiden materiaaleille ja pinnoille.
Älä käytä liuotinaineita tai bensiiniä sisältäviä puhdistusaineita!
KORJAUS
Vain pätevä sähköalan ammattilainen saa toteuttaa sähkölaitteistojen korjaukset!
LED-valaisuvälineet on asennettu kiinteästi tuotteeseen, eikä niiden korjausta tai vaihtamista tulisi
antaa muille kuin ammattilaisille. Mikäli korjaukset ovat tarpeen, on tuote lähetettävä joko myyjän
kautta tai suoraan DEGARDOlle. Löydät osoitteen tämän käyttöohjeen takasivulta. Liitä lähetykseen
täydelliset lähettäjän tiedot, kauppakuitin kopio ja vian yksityiskohtainen kuvaus. Takuu raukeaa
epäasianmukaisten ja omavaltaisten korjausten seurauksena.
KÄYTÖSTÄ POISTO JA HÄVITTÄMINEN
Tuote koostuu eri komponenteista, jotka on hävitettävä tai kierrätettävä voimassaolevien lain määräys-
ten mukaisesti. Energiansäästölamput on hävitettävä voimassaolevien lain määräysten mukaisesti. Ne
voidaan palauttaa maksutta kaupunkien ja kuntien jäteasemille ja jätteiden keräyspisteisiin.
LUNOCS
www.degardo.de
49